• UUTUUS! LOIMUN GLÖGI-PERHEESEEN UUSI JÄSEN, MIETO PUNAVIINIGLÖGI

    Loimun lämmin glögiperhe kasvoi tämän vuoden sesonkiin uudella tulokkaalla, kun vahvemmat sisarukset saivat rinnalleen 5,5 prosenttisen punaviiniglögin. Tämä mustikoilla maustetttu ja perinteiseltä joululta maistuva uutuus valmistetaan käsityönä Kuopion Siikarannassa, ja myynnissä se on hyvinvarustetuissa S- ja K-ryhmän kaupoissa. Tunnelmallista glögiaikaa!

  • KANSAINVÄLISTÄ MITALISADETTA

    Kulunut vuosi on tuonut meille upeita voittoja kansainvälisissä kilpailuissa. Palkintoja ovat keränneet erityisesti hienot artesaanivodkamme. Tänä vuonna mitaleita on kertynyt jo peräti seitsemän kappaletta. ”Olemme erittäin ylpeitä näistä palkinnoista. Ne ovat upea osoitus siitä, että maailman parhaat artessanivodkat tulevat nyt Suomesta. Iso kiitos palkinnoista kuuluu kuuden sukupolven aikana kertyneelle käsityötaidolle, mutta myös pohjolan puhtaille raaka-aineille. Aitous maistuu lasissa ja juuri sitä kansainväliset raadit ovat arvostaneet korkealle”, kertoo toimitusjohtajamme Harri Nylund. Palkitut Gustav-vodkat ovat myynnissä yli kahdessakymmenessä maassa, ja ne löytyvät myös Alkon valikoimista.

    Continue reading KANSAINVÄLISTÄ MITALISADETTA

Vieraillaksesi sivustolla
sinun tulee olla täysi-
ikäinen

KÄYTTÄMÄLLÄ SIVUSTOAMME HYVÄKSYT EVÄSTE- JA KÄYTTÖEHTOMME.